maanantai 7. kesäkuuta 2010

Loppusuora häämöttää!

Pihan kiveäminen jatkuu edelleen. Työnjako on mennyt luontevasti niin, että mies ja isäni tasaavat pohjat ja latovat kivet. Minä taas kannan heille kivet, järkkään noppakivet oikeanlevyisiksi yhteen mätsääviksi pareiksi ja levitän lopulta saumaushiekat kivien väliin. Enää kolmisenkymmentä neliötä betonikiviä ja alle 100 metriä noppakiviä on laittamatta, eli loppusuoralla ollaan! Arviolta kolmen, neljän päivän päästä pitäisi olla valmista. Näin ollen 200 neliön kiveäminen kestää meiltä kolmelta yhteensä kaksi viikkoa. Tosin olemme tehneet töiden ja muiden menojen takia koko ajan "vain" puolta päivää (n. 5 tuntia per päivä), mikä on kyllä ollut selkien ja polvienkin kannalta ihan hyvä juttu.

Kummallista kyllä, tähän noppakivien pyörittelyyn alkaa pikku hiljaa tulla himo, samanlainen, kuin joskus muinoin 386-aikana Tetrikseen. (HUOM! Miehet tuskin ovat samaa mieltä omasta hommastaan!) Silmä on pikkuhiljaa harjaantunut löytämään kasasta toisiinsa sopivat parit ja kun homma oikein lähtee sujumaan ärsyttää keskeyttää se kivien hakemisen vuoksi. Tämä on hyvä merkki sen kannalta, että aiemmin en tiennyt, pidänkö puutarhan hoidosta. Ainakaan vielä ulkotyöt eivät siis ole alkaneet tökkiä (päinvastoin!) ja kiveämisen lisäksi myös pensasaidan juuren kitkeminenkin on tuntunut ihan mukavalta. Kivien pyörittely on sujunut nyt viime päivinä niin ratevasti, että ainoa huolenaihe on se, miten selviän kiveämisen loppumisen aiheuttamista vieroitusoireista Pitää varmaan vain hankkia palapelejä varalle, jos sormia alkaa oikein syyhyttää...

Kelit ovat olleet nyt todella hyvät pihapuuhasteluun: Kuivaa, aurinkoista ja maltillisen lämmintä on pidellyt jo pitkään ja pitelee vissiin vielä tämänkin viikon. On ihanaa puuhastella ulkona, nähdä miten työ tuottaa tulosta ja saada raitista ilmaa. Tänään kuivatin jo ensimmäisen kerran lakanat pihalla ja niistä tuli juuri niin ihanan pehmeät ja raikkaat kuin muinoin lapsuudenkodissa!

Pihakiveyksien tekeminen on myös hyötyliikuntaa ja lihaskuntotreeniä parhaimmillaan - Olen huomannut voimieni lisääntyneen parissa viikossa huimasti. Nyt jaksan jo suht kevyesti kuljettaa kottikärryllistä kiviä pitkin pihaa ylämäkeenkin, vaikka aluksi piti pyytää miehet aina siirtämään kärrejä kivien lastauksen jälkeen. Vatsa- ja kylkilihakseni ovat tuskin koskaan olleet paremmassa kunnossa ja alaselkäänkin on kasvaneet kunnon fileet. Voin siis suositella piharemonttia kikille, jotka haluavat kesäksi kuntoon!

Mukavaa ja touhukasta viikkoa kaikille!

P.s. Minulla alkoi tänään loma!  Nyt on siis aikaa huhhailla pihalla. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti