lauantai 12. kesäkuuta 2010

Kukkapenkit ja kasvimaa

Lähiaikoina pitäisi päättää ja hankkia kohopenkkien reunukset.

Laatoituksen viereen tulevat kukkapenkit, eli

* istuskelualueen ympärillä L:n mallinen penkki
* edellisen jatkona pihapolun vieressä kiilamainen, jonka toinen pitkä sivu on hiukan kaareva

tulevat jostain harmaasta reunakivestä. Oikeastaan en edes oikein pidä betonikivisistä "kasvialtaista", mutta kaarevaa reunaa ei oikein parrustakaan saa tehtyä. Rautakaupoissa tuntuu olevan reunakiviä vain paria eri mallia. Ongelmaksi on muodostumassa se, että vallikivestä saa tehtyä kaarevaa muotoa, mutta suorat kulmat ovat epäsiistit. Reunakivellä taas saa siistit suorat kulmat, mutta meillä ei ole varmaa tietoa siitä, kuinka paljon sitä pystyy kääntämään mutkalle. LISÄTTY 13.6. Paikallinen kivimies sanoi, että reunakivi on hiukkasen vino toisesta päästä, eli sillä saa tehtyä halkaisijaltaan 6-metrisen ympyrän. Loivaa mutkaa siis saa, mutta ongelmaksi saattaa tulla S:n sisäkurvi.

Kasvimaan ympärille tulee todennäköisesti jonkinnäköistä sahahirttä tai -parrua, jos sitä onnistumme jostain löytämään. Tällä hetkellä varteenotettavia toimittajia ovat Eero Koskela Askolasta (kunnon hirttä tai parrua) ja Valkealan Puukeskus (kestopuuta). Kestopuu kestäisi varmaan paremmin, mutta hirsi olisi kauniimpaa.

Tuntuu, että tämä pihanrakentaminen on yhtä kompromissien tekemistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti