sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Pionit ja ruusut

Toistaiseksi viimeisiksi istutustöiksi tällä pihalla jäivät pionit katajien ympärille ja ruusut istuskelualuetta rajaavaan tiilipenkkiin. Tai no, ihan vihoviimeisistä ei voi puhua, tänään anoppikokelas tuo vielä mökiltä kotkansiipisaniaista ja naapurilta ajattelin kysyä humalan taimia jaettavaksi. Mutta sitten istutustyöt alkavatkin olla ainakin isommassa mittakaavassa tältä kesältä tehty. Ehkä jotakin pientä ja syksyllä sitten sipulikasveja, mutta muuten ajattelin keskittyä kesällä kitkentään, harventamiseen, kasteluun ja lannoittamiseen.

Eilen siis laitoin tuohon L:n malliseen tiilipenkkiin Lontoon matkan innoittamana ruusuja. Samassa yhteydessä poistin penkistä kaksi pallotuijaa, sillä välit tuntuivat liian pieniltä. Toinen pallotuija päätyi ulkorapulle ruukkuun ja toinen kuusen viereen pihan nurkkaan. Nämä ruusut ovat tertturuusuja nimeltään 'Nina Weibull', niiden pitäisi olla kohtalaisen hyviä talvenkestoltaan.

Tämän päivän urakka oli istuttaa katajien ympärille pioneita. Yhdeksän tainta - kolme Bowl of Beautya, kolme Karl Rosenfeldtiä, kaksi Festiva Maximaa ja yksi Sarah Bernhardt - päätyivät loivaan siksak-muodostelmaan sikin sokin, jotta kukintaa olisi siellä täällä. Vähän tekisi mieleni laittaa pionien juurelle vielä jotakin matalaa, mutta saas nähdä!

Kuvia myöhemmin.

P.s. En tiedä, johtuuko tämä kiireisimmästä sesongista ja työstressistä, mutta olen saanut viime viikkoina paikallisilla taimitarhoilla ihan järkyttävän huonoa palvelua. Tästä syystä olen päätynyt asioimaan jatkossa lähinnä Puutarha-Prismassa. Se on lähellä, siellä on yllätyksekseni melkein paikkakunnan paras valikoima, sieltä saa hyvää palvelua (jos vähän katsoo, keneltä kysyy) ja hinnat ovat usein puolet siitä, mitä puutarhaliikkeissä. Periaatteessa haluaisin kannattaa paikallisia pienyrittäjiä, mutta kiertelin aikani vertailemassa taimia ja hintoja eri liikkeissä, ja kyllä tämä nyt aika 6-0 meni Prismalle (tai Viherpisteelle ehkä kuitenkin kolme pistettä hyvästä palvelusta)... Eihän noista Prismankaan taimista tiedä, miten ne kestävät kesän saati talven yli, mutta tähän istutusvaiheeseen saakka siellä kaikki on toiminut parhaiten.

1 kommentti:

  1. Joo olen saman kokenut paikallisten puutarhojen kanssa.. Terrasta olen sitten materiaalit hankkinut.. Jos pyytää apua esimerkiksi tietääkö paikallinen puutarhuri menestyykö semmonen kasvi näillä korkeuksiaa varjossa.. vastaukseksi sain kahdesta paikasta samantyyppisen murahduksen: " Lue netistä!"

    VastaaPoista