tiistai 10. toukokuuta 2011

Kesäkukat (yksivuotiset)

Laitan nyt vain nopeasti ylös, etten unohda. Kuvia myöhemmin...

Kylvin tänään kasvimaalle yksivuotiset kesäkukat. En tiedä, olenko liian aikaisessa, mutta jos menee mönkään, ehdin kai laittaa vielä loppukuusta toisen satsin.

Kävi vähän tyhmästi, kesäkukkasekoituksen ja ruiskaunokin sekoitusta riitti nurmikolta päin katsottuna vain kolmeen ensimmäiseen kylvövakoon, neljänteen laitoin pelkkää silkkiunikkoa. Olisi pitänyt alun perinkin miksata nuo kaikki sekaisin ja kylvää riittoisammin.

Ennen kylvöä tasasin mullan pinnan. Vanhaa rikkaa ja juuria siinä ei juuri olekaan, kun se on viimekesäistä seulottua multaa. Sitten kastelin maan, vedin 15-20 sentin välein kyvövaot ja tiputtelin siemeniä vakoon ihan näppituntumalla. Välillä siementen väliä saattoi tulla viisikin senttiä, joihinkin kohtiin tipahti reilummin (siinähän minulle on kesäksi hommaa, kun noita sitten harventelen). Lopuksi peittelin vaot kevyesti ja kastelin maan vielä kunnolla. Ihan älyttömän kätevä on tuollainen puutarhaletkun päähän tuleva suutin, josta voi valita erilaisia suihkuja, myös tosi pehmeän ja sumutinpullomaisen, joka ei riko mullan pintaa ja levittele siemeniä ympäriinsä. "Shower" ja "Mist ovat olleet viime päivinä käytössä kovastikin, kun taimia on istuteltu.

Ainiin - ja ihan vihoviimeiseksi merkkasin vakojen paikat pienillä kivillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti