maanantai 4. huhtikuuta 2011

Esikasvattelua

Päätin, etten laita puutarhaani mitään, mikä vaatii esikasvatuksen. "Tässä ensimmäisenä kesänä on ihan tarpeeksi opettelemista ilman kaiken maailman esikasvatuksiakin!"

Viikonloppuna tuli kuitenkin sellainen olo, että mitäs jos kuitenkin... Kun minun kärsivällisyydelläni ei kuitenkaan malta odotella vielä kokonaista kuukautta että pääsee itse asiaan eli istuttamiseen, niin siihenhän voi ottaa pienet etkot näin mukavasti sisätiloissa.

Taimikasvattamona toimii työhuone. Värkkäsin kasvatusastian siiderilaatikosta ja jätesäkistä. Vasempaan puoliskoon kylvin* Samettikukkaa kasvimaan tuholaistorjujaksi ja oikeaan puoliskoon Tsinniaa. Älkää kysykö miksi Tsinniaa, se vain näytti kivalta. Tuossa pyöreässä maljassa on työkaverilta saatua ohraa pääsiäiseksi. Apulaispuutarhuri on tavattoman kiinnostunut mullasta ja siemenistä. Tosin hänen tittelinsä pitäisi varmaan vaihtaa apulaisesta työnjohtajaksi tai laadunvalvojaksi, sen verran tarkasti hän vahtii jokaisen työvaiheen etenemistä.
*10l taimimultaa, litralla vettä kosteaksi, siemenet siihen, päälle sentin verran multaa ja vielä rei'itetty elmukelmu päälle

Kävin muuten tänään RobinHoodista hakemassa siemeniä. Viisi pussia kahdella eurolla - ei paha, ainakaan jos vertaa Viherpeukaloiden 1,50e per pussi -hintatasoon. Laadusta ja mausta ei kyllä ole sitten mitään käsitystä. 
Yksivuotista silkkiunikkoa, kesäkukkaseosta, ruiskaunokkia, monivuotista idänunikkoa,
avomaankurkkua, tilliä, rucolaa ja lehtisalaattia.
Porkkanat ovat K-Raudasta (3e ja risat per pussi). Vaikka ehdin tilata porkkanansiemeniä jo Viherpeukuilta, ostin kuitenkin vielä tuollaisen istutusnauhan, kun kävi arveluttamaan se rikkojen erottaminen.

Sama ongelma muuten tullee vastaan myös tuon kesäkukkasekoitteen kanssa - en yhtään tiedä, miten erotan aikanaan, mikä on taimi ja mikä rikkaruoho. No, se olkoon sen ajan murhe. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti