sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Perennat

Perenna tarkoittaa monivuotista ruohovartista kasvia, siis sellaista kukkaa, joka selviää (tai ainakin pitäisi selvitä) talven yli ja jota ei tarvitse kylvää joka vuosi uudelleen. Tilasin Viherpeukaloiden nettikaupasta pari kuukautta sitten valmiin perennaryhmän. Tänään istutin taimet vinkurapenkkiin seuraavasti:
Puutarhakalusteilta päin katsottuna vasemmalle tuli kaunopunahattua, sen eteen loistokurjenpolvea ja sen viereen vasemmalle puolestaan myskimalvaa. Kalusteilta päin oikealle tuli punatähkää ja sen eteen loistosalviaa. Valaisimen ympärille laitoin anopin mökiltä tuomia siperiankurjenmiekkoja ja niiden eteen lehtoakileijaa.  Kurjenmiekkojen viereen keskemmälle vielä idänkurjenpolvia. Tarkemmat nimikkeet löytyvät kasviluettelosta sivupalkista.

Paketin mukana tuli kolme valmista mallia, miten kukat olisi voinut asetella. En oikein noudattanut niitä, kun tuo marjakuusi oli jo valmiina penkissä, eikä vinkurapenkkiin saanut mitenkään järkevästi mitään niistä kolmesta mallista. Varioin siis valmista mallia niin, että laitoin korkeammat keskemmälle ja matalammat reunemmalle. Haluaisin laittaa ihan reunalle vielä jotain roikkuvaa / lamoavaa, mutta en tiedä, mahtuuko. Luulen myös istuttaneeni kukat liian lähelle toisiaan (30-40cm välejä suositeltiin, mutta laitoin hiukan tiheämpään) sekä liian lähelle marjakuusta. Jää nähtäväksi, miten ne viihtyvät.

Erkkerineduspenkki täydentyi kuunliljoilla. Merkitsin juurakoiden paikat grillivartaan pätkillä, että tiedän, mistä kastella / mistä jatkaa istuttamista.

Ylijäämäkukat (siperiankurjenmiekkaa, punatähkää ja kuunliljoja) istutin kuusen juurelle. Ph:sta ei ole mitään käsitystä eivätkä ainakaan kaksi ensiksimainittua varmaan edes viihdy tuolla varjommassa. Mutta parempi kai edes yrittää kuin heittää kompostiin hyviä taimia / juurakoita / mukuloita. 

Aika kiva, minulla on nyt paitsi havuja, myös kukkia! :)

Kuulin, että tänä keväänä kevätkosteutta on ollut vähemmän kuin aiempina vuosina, minkä vuoksi kasveja pitää kastella tavallista huolellisemmin.

---EDIT 9.5.2011---
Istutin tänään havupenkkiin myös Haukkajärveltä tuodut jättipoimulehdet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti