sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Edistyy, edistyy...

Hitaasti, mutta varmasti, laatta laatalta ja noppa nopalta... Ehkä neljännes kaikesta laatoituksesta on tehty. On tuossa noppakiven käytössä se hyvä puoli, että betonikiven asentaminen tuntuu sen rinnalla lastenleikiltä. Niin helppoa, niin nopeaa! Onneksi vanhempani tulivat tänään talkooavuksi - juuri, kun alkoi tuntua, että tämä kiveäminen ei lopu ikinä. Nyt on taas hyvä mieli, kun näkee, miten homma jälleen edistyi.

Eilen illalla siirsimme mattotelineen etummaisia pylväitä metrin lähemmäs autotallin seinää. Appiukko asensi ne viime kesänä mattotelineen paketin ohjeen mukaan (väli 4m), eikä kukaan hoksannut sanoa, että pihasuunnitelmassa väli on vain kolme metriä. Jotta kasvimaani mahtuu kunnolla telineen ympärille, tolpat täytyi siirtää suunnitelman mukaiselle paikalle. Appiukko oli valanut tolpat erityisen huolella varttikuution betonimöhkäleisiin ja täryttänyt ympärysmaan tiiviiksi, joten tolppien siirto ei ollut kiva homma. Mutta siirtämisen jälkeen oli tosi hyvä fiilis, kun näki, että ne todella kannatti siirtää. Nyt teline on huomattavasti huomaamattomamman ja sympaattisemman näköinen. Tässä kuvassa näkyy muuten hyvin tuo meidän ladontatyyli. Betonikivestä kenttiä ja niitä reunustavat graniittiset noppakivet.

Kiveäminen jatkuu varmaan vielä ainakin koko ensi viikon. Jossain välissä pitäisi roudata yksi kaverin hallitontin reunalta bongattu kivenlohkare kukkapenkkiä koristamaan ja täyttää havunurkkaus kalkitsemattomalla mullalla. Mutta sitten... Sitten on aika tilata mullat ja nurmi! Ja sitä tuskin maltan odottaa! Kyllä tämä nyt uhkaavasti näyttää siltä, että juhannuksena täällä tassutellaan jo nurmella.

P.s. Näyttäisi siis siltä, että kohopenkit tehdään vasta nurmen jälkeen. Nyt on niin kova hinku jo nähdä vihreää, että tuskin maltamme lykätä nurmen asentamista penkkien teon verran.

torstai 27. toukokuuta 2010

Hintavertailua

Jo näin pihanrakennuksen ensi metreillä olen valitettavasti törmännyt samaan ilmiöön kuin rakentaessa: Hintaerot eri liikkeiden välillä ovat yllättävän suuria. Rakentaessa huomasimme, että tarjousten kysyminen parilta kolmelta toimittajalta saattaa tuottaa erityisesti isompien ostosten kohdalla pidemmän päälle tuhansien, ellei kymmenien tuhansien, eurojen säästöt. Välillä se tarkoitti valitettavasti myös epäisänmaallisuutta - tilasimme esim. tiskialtaat ja poreammeen ulkomailta, koska Suomesta ostettuna ne olisivat maksaneet vähintään tupla-ellei triplahinnan (esim. täysin sama keittiön allas Suomessa yli tonnin ja saksalaisessa nettikaupassa alle neljä sataa - kotiovelle toimitettuna ja lasisella leikkuulaudalla varustettuna). Jos omatunto siis kestää (mikä minulla ei aina meinannut kestää, kun yleensä yritän suosia suomalaista), kannattaa käyttää hiukan aikaa ja vaivaa netissä surffailuun ja tarjousten kysymiseen firmoista!

Ajattelin, että laitan tähän postaukseen havaintojani hintaeroista täällä Kouvolan seudulla vinkiksi muille. HUOM! Hinnathan eivät ole pysyviä, joten kannattaa itsekin vielä kysellä niitä, kun hankinta tulee itselle ajankohtaiseksi. Tietyissä tuotteissa (esim. taimet, nurmi jne.) voi olla myös laatueroja, joka saattaa näkyä hinnassa. En siis suosittele mitään tiettyä liikettä, vaan kirjaan vain ylös minulle annettuja tarjouksia.

Huom! Tämä postaus täydentyy, kunhan kaivan arkistoni esille ja myöhemminkin kesän mittaan. Tietysti olisi kiva, jos laittaisitte kommenttilaatikon kautta omia havaintojanne hinnoista, niin voin liittää niitä sitten tähän vertailuksi muillekin.

HINTOJA KESÄLLÄ 2010:

* Biolanin havu-/rhodomultasäkki (45l):
- Prismassa 4.95e
- Joonassa 5.90e
- Viherpeukaloilla 6.50e.
Meillä olisi tarve noin yhdeksälle kuutiolle (=180 säkkiä), joten toiveissa olisi löytää jostain irtotavaraa huomattavasti edullisemmin.
- Vapo palveli taas hyvin ja lupasi tehdä meille varta vasten 10 tonnia sellaista sekoitusta, mistä jättävät kalkin pois. Tällöin hinnaksi tulisi 35e per tonni kuljetuksineen, tavan nurmimultaa korkeampi hinta johtuu pienestä määrästä. Eli Vapolta koko satsi jäisi maksamaan 350e, kun noilla rodomullilla hinta olisi tuplat. Soitan huomenna vielä pari paikkaa.

* Rullanurmi per neliö
- Vapolta 4.50e + kuljetus 129e. Päädyimme tähän kalliimmasta hinnasta huolimatta, koska moni on Vapoa suositellut. EDIT 29.5. Kuulimme huhua, että jonkun puutarhalehden tilaajat saisivat Vapon nurmesta 40% alennusta (en sitten tiedä, mikä on ovh). Täytyy selvitellä... Mulle tulee tällä hetkellä joku KotiPuutarha tai vastaava.
- Mesiä (Hämeenkoski) 4.00e / m2.

* Nurmikkomulta:
- Vapolta 23e/kuutio eli tonni (seulottua, lannoitettua & kalkittua, sisältää kuljetuksen)

* Betoniset I-kivet (198x98):
- Kouvolan Betonilla 14e/m2

* Noppakivet, harmaa graniitti:
- 22e+alv/m2

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Pihakiveykset

Meille kuuluu tällaista! Viime viikon lopulla pihaan tuli yhdeksän lavaa betonikiveä ja eilen vielä kahdeksan lavaa lisää. 6426 kappaletta kiviä odottavat siis kantajaa ja latojaa.

Homma aloitettiin varmistamalla korot ja vetämällä linjalangat paikalleen.



Sitten maa tasattiin asennushiekalla (itse sorasta seulottua) ja eiku latomaan! Teemme suurimman osan laatoituksesta tuosta harmaasta I-kivestä, mutta sen sekaan laitetaan kevennykseksi harmaata graniittista noppakiveä, mitä täällä meidän nurkilla on kaupunkikin käyttänyt paljon. Graniittikivien asennuksen vuoksi siis betonikivet ladottu tässä kohtaa vielä irrallisiksi ruuduiksi.



Seuraava vaihe olisi sitten tässä: Noppakivien asentaminen betonikivien väliin. Yhden päivän kokemuksen perusteella voin sanoa, että en suosittele noppakivien käyttöä kellekään, joka haluaa nopeasti tulosta aikaan. Vaikka nämä meidän kivet ovat ihan priimatavaraa, silti jokainen kivi on aina vähän eri kokoinen ja eri tavalla vino. Muutaman metrin matkaan saa käytettyä ihan rapiasti aikaa, kun yrittää pyöritellä kiviä käsissään ja löytää niistä edes jollakin tavalla yhteen mätsäävät parit. Melkoista palapeliä! Tolpan juurella on muuten säkillinen työkaverilta viime kesänä haettua hevosen lantaa, joka odottaa kukkapenkkien valmistumista. Tässä kuvassa näkyy onneksi myös meidän pihanrakentamisen ainoa lohtu - se, että naapurin piha kukoistaa. Aina, kun oman pihan keskeneräisyys alkaa tympiä, voi kääntää katseen naapurin puolelle ja nauttia kukkivista omenapuista.



Tässä yhden sunnuntain aikaansaannos pohjoisesta kuvattuna. Laskin, että kannoin yhdeksän tunnin aikana reilut 1500 kiveä aina 5 kiven nipuissa latojalle (300 edestakaista kantomatkaa). Seuraavana yönä kahden aikaan - kahden Buranan jälkeen ja käsien edelleen särkiessä - mietin, miten ihmeessä selviän lopuista 5000 kivestä...



Ja tässä vielä samainen näkymä etelästä.

Maanantai-iltana nuo aukot täytettiin noppakivillä. Odottelemme seuraavaa poutailtaa, että voimme jatkaa hommia. Kuten kuvista näkyy, tätä urakkaa jatkuu nyt jonkin aikaa, joten uusia postauksia ei varmaan ole ihan lähipäivinä luvassa - ainakaan uusista aiheista. :)

P.s. Kivien kantamiseen parhaat hanskat on olleet sellaiset kumimaiset työhanskat. Niillä saa hyvin kivestä kiinni, eikä jää nahkaa väliin. Kädet ja kynnet (siis ne tyngät, mitkä nyt musiikinopettajalla ylipäänsä voi olla) ovat pysyneet hyvänä. Samat kumipintaiset olivat hyvät myös raksalla, kun piti kantaa jotain painavaa tavaraa. Ei livennyt näpeistä niin helposti.

EDIT 27.5. Viisi lavaa tyhjennetty, 11 jäljellä. Yksi on kadonnut jonnekin tai minä olen mennyt laskuissa sekaisin.
EDIT 29.5. Kuusi ja puoli lavaa tyhjennetty, yhdeksän ja puoli jäljellä.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Pohjat valmiina.

Tämä pohjatöiden teko on yllättävän nopeaa hommaa! Etupihaa kaivuri teki noin 8 tuntia, vaikka alusta varmaan ainakin tunti meni sen pähkäilyyn, miten korot olisi järkevintä laskea. Takapihalla kaivuri oli kuutisen tuntia ja valmista tuli.

Aluksi kone kaapi maan korkoonsa (lopullisesta pinnasta 35 cm, josta 10cm tulee savensekaista pellonpohjaa, 20cm multaa ja 5cm rullanurmea). Sitten pintaan liipattiin sitä siskoni tontilta yli jäänyttä savensekaista multaa.

Jämämaat kuljetettiin pois traktorilla.

Pihan takakulmaan kaivettiin potero havupuuryhmälle. Sinne olisi tarkoitus laittaa sitten joskus kolme serbiankuusta (tai jotain muuta - vinkkejä suht pienikasvuisista mutta kivannäköisistä kuusista otetaan vastaan!) sekä niiden juurelle jotain kuunlilja-saniais-peitekasvihässäkkää.



Tässä piha kaivinkoneen vierailun jälkeen pohjoisesta....


...ja tässä etelästä kuvattuna.


Ensimmäinen kasvi, minkä sielunelämään minun täytyy alkaa paneutua, on vuohenputki. Se nimittäin leviää hullun lailla orapihlajan juurella (ja sitä mukaa tietty myös naapurin pihalla). Taidetaan asentaa varmuudeksi juurimatto ennen mullan toimitusta. Kaikki vinkit vuohenputken hillitsemisestä otetaan kiitollisena vastaan. Äsken kitkin sitä ihan käsin, kun tuntui, että juuria on turhaa alkaa kaivelemaan ylös - sitä on niin hirveästi sikin sokin, että sitä ei kuitenkaan saa kokonaan pois. Ei tuosta katkomisestakaan kyllä varmaan mitään hyötyä ole, mutta onpa siistimpi tuo puskan juuri.


P.s. Pahoittelen tekstien ja kuvien kökköä asettelua. Tämä blogger on tosi hankalakäyttöinen blogialusta. Kuvat latautuu tyhmästi ja sitten niitä ei saa keskitettyä, vaikka kuinka painaisi keskitysnappia. Jokainen kuva pitäisi vissiin jo tuodessaan määritellä tiettyyn kohtaan... Jokunen vuosi sitten kirjoitin Italian kuulumisia vuodatuksella ja hiukan harmittaa, että vaihdoin tähän. Katsotaan, jos pinna kestää olla vaihtamasta alustaa.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Iltapuuhia

Tämä päivä hurahti mökillä laituria laittaessa. Ehdittiin illalla kuitenkin jotain pientä: 

* Siivosimme autotallin sivussa olleen rojuröykkiön ja tasasimme maan siltä nurkalta korkoonsa (miinus laattavara).

* Seuloimme ylimääräistä soraa laattojen asennushiekaksi.

* Seulonnassa jäänyt karkeampi kiviaines päätyi pääsisäänkäynnin yhteydessä olevan (viime kesänä askarrellun) liuskekivialtaan sisällöksi. Tähän altaaseen on tulossa jossain vaiheessa ainakin valaisin ja ehkä myös jotain ruukkukasveja. Allas pitäisi joku ilta putsata tuosta laastista, että esiin tulisi taas liuskekiven oma, tummempi sävy.



* Pari kuukautta kuihtuneen ruskeana tönöttänyt sypressiasetelma sai väistyä ruusujen, muratin ja tuntemattomaksi jääneiden valkoisten kukkien tieltä. Heti tuli kesäfiilis! On täällä sentään j-o-t-a-i-n vihreää...

Helteistä viikkoa kaikille!

perjantai 14. toukokuuta 2010

Ensimmäiset askeleet

Vihdoinkin täällä alkaa tapahtua! Kahden vuoden suunnittelun, pähkäilyn ja päivittelyn jälkeen meidän pihalla on kaivuri. Eikä siinä vielä kaikki - on traktorikin peräkärryineen. Ja käväisipä tänään pihassa kuormurikin nakkaamassa kasan mursketta. Mutta aloitetaapa alusta kirjaamaan, mitä viime päivinä on tapahtunut.



SUUNNITTELUA: Olen yrittänyt suunnitella pihaa jo pari vuotta, mutta se on hirvittävän vaikeaa, kun ei ole kykyä visualisoida mielessään lopputulosta eikä asia kyllä ole tuntunut vielä tarpeeksi ajankohtaiseltakaan. Onneksi kuitenkin miehen kollega teki meille sen aiemmin mainitun suunnitelman (mukana myös yllä olevassa kuvassa), josta pidän kovasti. Joulupukki ja anoppi ovat tuoneet minulle puutarhakirjoja iltalukemiseksi ja sukulaisten arkistosta on löytynyt aikamoinen läjä lehtiä ideoinnin avuksi. Puutarhaohjelmia en ole onnistunut näkemään tänä keväänä yhtäkään, vaikka ohjelmatietojen mukaan niitä tulee paljon eri kanavilta. Ilmeisesti katson telkkaria väärään aikaan tai väärältä kanavalta.

Kuitenkin vasta nyt olen alkanut saamaan otetta tähän suunnitteluun, kun kaivuri on melkein portilla. Ehkä olen enempi sellainen viime tingan ihminen.


Kun oli lopulta tehty päätös, mitä osia suunnitelmasta toteutetaan ja mitä ei, oli aika testata sitä käytännössä spreijaten kulkuväylät ja kohopenkit hiekkaan. Pientä mittojen viilausta täytyy vielä harrastaa toteutusvaiheessa.

Pihaa piti tietysti vielä vähän siivoilla, ennen kuin ruvettiin kaivurihommiin:


Ensiksi kaavittiin pois liika maa. Murskeet laitoimme talteen, koska sille tiedettiin tulevan käyttöä myöhemmin, sorat taas ajoimme kaupungin luvalla läheiselle ratapenkkatyömaalle. Kaivurimies ja traktorin omistaja ovat ystäväpiiristä, joten kaluston lainaus onnistui kätevästi.



Kun maa oli liipattu oikeaan korkoon, se kasteltiin ja tärytettiin. Väliin asennettiin maisemointikangas, minkä päälle tuli noin 10cm mursketta. Oikeasti työ keskeytyi välillä, kun viimekesäiset murskeet eivät riittäneet kuin puoleen pihaan. Mutta seuraavana päivänä yksi tuttu kävi heittämässä meille muutaman tonnin lisää tavaraa ja etupiha saatiin kokonaisuudessaan korkoonsa (miinus laattavara).


Päivän päätteeksi kaivoimme vielä kuopan viime kesänä valetulle anturalle, johon tulee aikanaan kiinni pergolan tolppa. Antura saatiin oikeaan kohtaan, kulmaan ja korkoon ja peitettiin soralla ja murskeella.


Tässä kahden illan (yht. 8h) puuhastelun tulos.

Seuraavat päivät keskitymme vielä viimeisiin (tai ainakin toiseksiviimeisiin) sisähommiin. Luvassa liukuovikomeroiden kasausta ja verhotankojen asennusta tv-huoneeseen. Takapihan kaivuuseen on varattu alkuviikon illat.

P.s. Kyselin Vapolta viime viikolla mullan ja nurmen toimitusaikoja ja hintoja. Viime syksynä kyselin tarjouksia useammastakin paikasta, mutta nyt olemme tulleet siihen tulokseen, että emme tingi hinnassa (mikä meidän pikku pihassamme ei tee hirmu suuria summia), vaan laitamme suosiolla anopin suosittelemaa Vapoa (=Kekkilä). Mullat (seulottua, kalkittua, hiekan ja turpeen sekaista) he toimittavat seuraavaksi arkipäiväksi, nurmea saa neljän arkipäivän varoitusajalla.

Lähtöasetelma


Tässä pihamme pohjoisesta päin kuvattuna. Edessä näkyy kasa savista multaa, joka on peräisin siskoni tontilta. Heidän pihansa rakennettiin viime kesänä ja heillä oli ylimääräistä maata (vanhaa pellonpohjaa). Otimme maan varmuuden vuoksi talteen, kun meillä on pohjana soraharju, josta holahtaa kaikki kosteus maan uumeniin. Jos tuota vaikka voisi käyttää meidän pihalla nurmikon pohjana (?). Kasan rikkaruohot kyllä hiukan arveluttavat. Tietäisikö joku, voivatko rikkaruohot puskea 20 sentin multakerroksen ja rullanurmen läpi pintaan?

Teimme viime kesänä myös kulkureittien ja istuskelualueen pohjat (soraa, kastelu, tärytys, maisemointikangas, murske 10cm, kastelu, tärytys). Voi olla, että niitä joutuu hiukka vielä viilaamaan. Siellä maan uumenissa kiemurtaa myös muutamia piuhoja mahdollisia pihavalaisimia varten.


Tässä pihamme etelästä kuvattuna.


Tässä näkymä länsinaapuriin. Erittäin mukavaa väkeä!


Tässä vielä etupiha. Viime kesänä autotallin edustalta pari metriä tehtiin kiveystä vaille valmiiksi niin, että siinä on jo maisemointikangas ja 10cm mursketta. Nyt olisi tarkoitus aloittaa pihatyöt kaapimalla loppu ajoluiska / etupiha korkoonsa.